Toronto kärvistelee vielä mukana.
Pelikieltoja ja sentimentaalisia suosikkeja
Ainoa kaupunki, jossa “lehdet” putoavat keväällä. Mutta ehkä ei vielä tänään? Carolina Hurricanes on sekoitus vanhaa ja uutta. Pelikieltoja Edmontonissa! EBUGin tarinoita. Tämän Stanley Cup -kevään sentimentaaliset suosikit. Tässä muutama kommentti.
Lehdet putoavat?
Törmäsin jäähallin parkkipaikalla vanhaan kaveriini Tonyyn viikko sitten. Tony asui aikoinaan muutaman vuoden Toronton alueella, ennen paluutaan preerian laidalle. Hän toimii sanomalehtialalla; siis ei toimittajana. Lähellä Torontoa hän näki viereisellä kadulla asuneen McDavidin perheen pojan harjoittelemasa jääkiekkoa talonsa edessä jokaikinen ilta. Olette saattaneet kuulla pojan myöhemmistä vaiheista.
“Toronto”, sanoi Tony. “Ainoa kaupunki, jossa “lehdet” putoavat keväällä”.
Toronto Maple Leafs on hyvin suosittu joukkue läpi jääkiekon kotimaan, mutta ei kaikkien mielissä.
Leafs onnistui pitkittämään väistämätöntä kohtaloaan keskiviikkona Sunrisessa. Florida Panthers ei voittanut suoraan neljässä. Suoraan neljässä putoaminen olisi ollut kamala asia koko Toronto Maple Leafsin upporikkaalle organisaatiolle, ja miljoonille faneille. Siitä olisi puhuttu vuosikaudet.
Leafs pelasi ehkä kauden parhaan ottelunsa keskiviikkona. Koko joukkue pelasi fyysisesti uhrautuen isoista nimistä nelosketjuun. Sheldon Keefe Paljon parjattu kikkapoika Mitchell Marner merkkautti neljä taklausta. William Nylander, jota tällä palstalla moitittiin muutama vuosi sitten Boston Bruinsin isoimman pakin väistelystä, blokkasi laukauksia.
On sanottu, että ainoa vielä kamalampi kohtalo Toronto Maple Leafsille kuin hävitä suoraan neljässä, olisi palata kotiin kaikkien fanien ja isoja päätöksiä tekevien silmien eteen, ja hävitä Game 5 siellä. Tuo ottelu pelataan tänään.
Putoavatko keväiset lehdet, kuten jääkiekkomailaansa vanhaan avo-Camaroonsa sovitellut Tony siellä parkkipaikalla virnuili?
Sheldon Keefe sanoi ennen neljättä peliä, ettei Leafs ole vielä pelannut parasta peliään joukkueena. Keskiviikko oli Toronton parasta peliä. Nyt saamme nähdä, pystyykö joukkue tekemään sen vielä uudelleen.
Vai pitäisikö kääntää pöytä toisinpäin?
Florida Panthers lähti Boston Bruinsia vastaan altavastaajana. Se lähti samasta asemasta myös Torontoa vastaan. Nyt tilanne on se, että Panthersillä on jotain todistettavaa, siltä odotetaan enemmän. Sillä oli mahdollisuus päättää pelisarja jo keskiviikkona, mutta nyt odotukset ovat erilaiset. Paul Mauricen joukkue vaikuttaa huokuvan itseluottamusta.
Vanhaa ja uutta
Carolina Hurricanes selvitti tiensä ensimmäisenä konferenssin finaaliin. On täysin käsittämätöntä, miten `Canes on päässyt näin pitkälle ilman kolmea todella rautaista NHL-hyökkääjää. Carolina on tunnetusti paljon edistyneitten tilastotietojen varaan toimintaansa perustava joukkue, jonka penkin takana seisoo old school-valmentaja Rod Brind`Amourissa. Jonkinlainen täydellinen avioliitto erilaisten koulukuntien välillä.
Carolina Hurricanes ansaitsee enemmän tilaa NHL-blogilla tulevina päivinä.
Pelikieltoa Edmontonissa, osa 1
Jännittäviä tapahtumia täällä preerian laidalla Edmonton Oilersin jatkaessa Stanley Cup -marssiaan toisella kierroksella Vegas Golden Knightsia vastaan.
Game 4 oli päättymäisillään Rogers Placessa, loppuunmyydyn katsomon riehuessa villinä. Kotijoukkue johdossa 4-1 viimeisen minuutin alkaessa. VGK:n pelaajat olivat hakemassa kostoja viimeiset vaihdot pelin ratkettua, hyvin paljon samaan tapaan kuin Game 2:n loppupuolella. “Pound of flesh”, kuten täälläpäin sanotaan. Emme tietenkään moiti siitä, tai pidä epäurheilijamaisena. Kaikella on syynsä ja tarkoituksensa.
Nicolas Hague, 24, on todella hyvä kolmosparin pakki Vegasin joukkueessa. Lähes kaksimetrinen ja satakiloinen kolossi, joka liikkuu suhteellisen hyvin isoksi mieheksi. Junnuissa optimistisimmat odottivat, että Haguesta saattaisi tulla joskus kanadalainen köyhänmiehen Victor Hedman, mutta ammattilaisena hän näyttää jääneen tavallisen NHL-pakin tasolle. Mikä ei sekään ole mitään huonoa. HIrvittävän kova laukaus, osaa syöttää ja kuljettaa kiekkoa. Toistaiseksi shutdown-roolissa. Kaikkea ei olla vielä nähty, uskoisin.
Hague oli haastanut jokaisessa neljässä Oilers-sarjan ottelussa samaa pelipaikkaa toisella puolella pelaavan, eli vasempana pakkina luistelevan Darnell Nursen tappeluun. Tämä kuultu Nurselta itseltään. Mutta Oilersin ykköspakki oli kieltäytynyt.
Game 4:n lopulla Darnell Nurse viimein vastasi haasteeseen, ja luisteli päätyyn Warren Foegelen kanssa kontaktissa olleen Nicolas Haguen luo. Hague pudotti hanskat ensimmäisenä ja iski kahdeksan ensimmäistä lyöntiä. Sitten Nurse pääsi niskan päälle, ja otti pistevoiton, jos joku näistä kirjaa välittää pitää.
NHL:n pelaajaturvallisuus antoi tästä Darnell Nurselle yhden ottelun automaattisen pelikiellon tappelun aloittamisesta ottelun viiden viimeisen minuutin aikana. Sääntö 46.1, jonka mukaan myös valmentaja Jay Woodcroft sai kymmenen tuhannen dollarin sakot.
Tämä oli päätös, jota ei juhlittu, ja jota ei pidetty oikeudenmukaisena Edmonton Oilersin leirissä. Säännöissä on maininta “pending a review”, eli tapaus tarkastetaan jälkeenpäin uudelleen, mutta tuomio pysyi. Voimme todeta, ettei Nurse ihan viaton tappelun aloittamiseen ollut, koska hän luisteli paikalle kymmenien metrien päästä. Mitä Oilersin vasen pakki teki Vegasin maalin takana?
Tarkoitus viiden viimeisen minuutin aikana tulleen instigator-säännön takana oli estää tilanteet, joissa esimerkiksi hävinneen joukkueen valmentaja lähettää pelaajiaan jäälle pakottamaan vastustajat tappeluihin. Täysin tavallista toimintaa aikoina, jolloin Bob Hartleyn tai Marc Crawfordin kaltaiset velikullat vielä valmensivat. Darnell Nursen tapauksessa ei noudatettu säännön alkuperäistä henkeä, voidaan sanoa täysin puolueettomasta kulmasta.
Pelikieltoa Edmontonissa, osa 2
Alex Pietrangelon tapaus – joka tapahtui oikeastaan jo ennen Darnell Nursen tapausta – ei pitäisi olla missään tekemisissä Nursen tapauksen kanssa. Täysin eri tilanne, eri syystä, eri pelaajat. Mutta käytännössä NHL:n pelaajaturvallisuus kaikessa viisaudessaan joutui varmasti ottamaan molemmat huomioon yhtäaikaa rangaistuksista päättäessään.
Alex Pietrangelo on yksi NHL:n eliittipakeista. Hän ei ole koskaan voittanut puolustajien pistepörssiä, eikä ole ollut Norris-finalistien joukossa, mutta hän tulee heti seuraavassa luokassa, hieman alempana. Erinomainen, monipuolinen rightin pakki. Yksi ehdottomasti tärkeimmistä pelaajista St. Louis Bluesin Stanley Cup -joukkueessa vuonna 2019. Vegasissa tärkeä pelin avaaja ja kiekon ylöstuoja.
Edmonton Oilersin taktiikkana on koko neljän ottelun ajan ollut ajaa Alex Pietrangelo seinälle aina tilaisuuden tullen. Hänet on selvästi identifioitu niin tärkeäksi pelaajaksi, että häntä ei koskaan saa jättää rauhaan. Täysin normaali taktiikka Stanley Cupin playoffeissa. Vastustajan ykköspuolustajaa vastaan pelataan niin fyysisesti kuin mahdollista. Hänet yritetään saada pois tolaltaan ja peliä sekaisin. Saman on kokenut jokaikinen huippupuolustaja yli sadan vuoden ajan joka kevät.
Game 4:n lopulla näytti siltä, että Alex Pietrangelon pitkälle venynyt vieteri viimein katkesi. Hän kävi kopauttamassa mailallaan Leon Draisaitlia käteen, ranteeseen. Ei oikea tapa kostaa jatkuvista päälleajoista ja seinällenostamisista, tietenkään.
NHL:n pelaajaturvallisuus antoi Alex Pietrangelolle yhden ottelun pelikiellon. Luojan kiitos Leon Draisaitl ei loukkaantunut tilanteessa ollenkaan.
NHL oli tilanteessa, jossa molempien joukkueitten isoja minuutteja pelaavat ykköspakit olivat tuomittavana samaan aikaan. Mietin Brian Burken vanhaa kerrointa, kun hän toimi aikanaan kurinpitovastaavana. Burkien teoria oli se, että ensimmäisellä kierroksella sai vähän pienemmän tuomion kuin runkosarjassa samasta synnistä, ja kierros kierrokselta kerroin pieneni. Voimme sen mukaan laskea, että runkosarjassa Pietrangelo olisi saanut ehkä kolme peliä.
EBUGin tarinoita
Tämän kirjoittaneen vieressä Oilers-peleissä istuu aina sen illan “EBUG” eli hätäapumaalivahti. Jos joku ottelussa pelaavista maalivahdeista loukkaantuu, tämä mies lähtee nopeasti valmistautumaan ja pukemaan kamat päälleen.
Kun Laurent Brossoit venäytti jalkansa tuskallisen näköisesti, EBUG ei joutunutkaan lähtemään pukukoppiin, sillä siviileissään odotellut Jonathan Quick suostui pukemaan ja luukkumieheksi.
Yleensä hätävaramaalivahti on yksi paikallisten yliopistojoukkueitten maalivahdeista, joita Edmonton Oilers käyttää paljon myös harjoitusmaalivahteina. Paikalle sattui Edmontonin teknisen yliopiston NAIT:in maalivahti, jonka kanssa tuli juttua siitä, miten NHL-pelaajien laukomien kiekkojen jäljiltä pystyy selvästi haistamaan rautaa vastaan osuneen palavan kumin hajun. Kiekot osuvat tolppiin niin kovalla voimalla.
NAIT-veskari kertoi, että kovin laukaus, jonka hän on koskaan joutunut torjumaan, tuli Vincent Desharnaiselta. Ison Vinnyn laukaus on niin kova, että se sattuu ja tuntuu jopa tullessaan polvisuojuksiin. Palaneen nahan haju tuli tämän maalivahdin sieraimiin, kun Desharnaisin laukoma kiekkoa osui levyhanskaan.
Nyt odotamme, koska ensimmäistä kauttaan ja kovia pelejä pelaava Vincent Desharnais saa tarpeeksi tilaa ja itseluottamusta laukaistaakseen tykkinsä useammin myös NHL:ssä.
Sentimentaalinen suosikki
Joka kevään Stanley Cupissa kun päästään vähän pitemmälle, valitsemme niin sanotun sentimentaalisen suosikin. Esimerkiksi vanhan pelaajan, joka on pelannut pitkään, ja joka ansaitsee saada huikat ja nimensä vanhan Stanley Cupin kylkeen.
Olemme nähneet klassisia tilanteita, joissa Stanley Cup -kannun käsiinsä saanut kapteeni ojentaa palkinnon heti seuraavaksi juuri tällaiselle sentimentaaliselle suosikille. Viime vuonna se oli veteraanipakki Erik Johnson, jolle Gabriel Landeskog anto pokaalin ensimmäisenä. Jonathan Toews ja Kimmo Timonen. Burnaby-Joe Sakic ja Raymond Bourque.
Hienoja tarinoita. Lanny McDonald pelasi ehkä pari vuotta liian pitkään 1980-luvun lopussa, mutta vuonna 1989 vanha cowboy sai ratsastaa Stanley Cup hevosen selässä mukanaan auringonlaskuun. Teemu Selänne vuonna 2007.
Ketkä ovat listalla tämän kevään sentimentaalisina suosikkeina?
Aika moni mahdollinen nimi on jo kadonnut pudonneitten joukkueitten listoilla, ja pian tulee uusia.
Listan kärjessä on mielestäni Carolina Hurricanesin 37-vuotias, vieläkin todella tärkeä puolustaja Brent Burns. Ja jaetulla ykkössijalla Dallas Starsin 38-vuotias Joe Pavelski.
Nämä kaksi entistä San Jose Sharksin pelaajaa tulevat ensimmäisinä mieleen.
Ketkä muut laittaisit listalle?
Kuka helvetti on Joseph Woll?
Stanley Cupin playoffeissa saamme nähdä joskus suhteellisen tuntemattomia maalivahteja yhtäkkiä isojen valojen loisteessa. Emme tule ajatelleeksi, että jotkut heistä saattavat olla hyvinkin arvostettuja tulevaisuuden nimiä organisaatioissaan. Heidän aikansa ei vain ole ihan vielä.
Vegasin Adin Hill sai kuulla yli 18 tuhannen ihmisen huutavan “ADIN! ADIN!! ADIN” varmasti ensimmäisen kerran elämässään Edmontonissa. Tuttu huuto, jollaisen sai joskus kuulla Dallas Starsin Eddie Belfour samassa kaupungissa. VGK:n nelosveskari pelasi tosi hyvin.
Tänään Torontossa näemme luultavasti 24-vuotiaan Joseph Wollin, jolta ei pyydetä muuta, kuin miljardiyrityksen maineen pelastamista parin tunnin sisällä, äärettömän hankalissa olosuhteissa. Mielenkiintoinen kaveri, kuten maalivahdit usein ovat. Ei ota paineita, ei ajattele liikaa. Ei ole sosiaalisessa mediassa. Pianisti.
Ilja Samsonovin loukkaannuttua Woll sai ottaa torjuntavastuun Sunrisessa keskiviikkona, ja hän pelasi hyvin. Matt Murrayä ei edes harkittu.
Sinne vaan. Nauti pelaamisesta. Ei paineita.
Stanley Cupin playoffit ovat maalivahdin parasta aikaa.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
